Anitan kuulumisia: Paljon mahdollisuuksia = isompi todennäköisyys epäonnistua

Tätä tekstiä joutui pyörittelemään jonkin aikaa päässä, ennenkuin sai mitään ulos. Vaikea kirjoittaa, kun ei oikein itsekkään täysin tiedä mitä on tapahtunut tai pikemminkin miksi asioita on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Yleensä ajatukset ovat selkeämmät, tehdyistä virheistä on opittu ja lähitulevaisuuden suunnitelmat selvillä.

Toki nykyiseen tilanteeseen haastetta ja päänvaivaa aiheuttavat alati lisääntyvät rajoitukset ja kiellot kun vessapaperia ei saa kaupasta eikä kotoakaan saa pian poistua. Vaikka en ihan kaikkia linjauksia ymmärrä, niin itellä järki pysyy päässä niin kauan kuin pääsee raittiseen ulkoilmaan lenkille.

Hiihdon kannalta kulunut kausi oli todellinen pannukakku. Vaikka kuinka miettii, ei positiivista antia fyysiselle puolelle, tuloksista puhumattakaan, tahdo löytyä.

Hieman kerratakseni, aloitin harjoittelun innokkaana huhtikuun lopulla, vahvasti irrallaan kelluvien palasten liukuessa paikoilleen kauden alussa. Uusi valmentaja, A-maajoukkuepaikka, armeijan alku ja erinäiset yksityiselämän muutokset. Muutaman viikon harjoittelun ja armeijaan totuttelun jälkeen päätimme leikkauttaa viime vuosina kiukutelleet nielurisat. Siinä menikin useampi viikko lepäillessä ennenkuin pääsi aloittelemaan harjoittelua uudestaan.

Kesä meni enemmän ja vähemmän leireillessä joko puolustusvoimien tai maajoukkueen ohjelmilla. Harjoittelu oli todella katkonaista ja yksinkertaistettua. Leireillä koputeltiin vähän jäätä, mutta muuten oma perustekeminen oli hyvinkin kevyttä ja kokonaisuuden kanssa varman päälle ottamista.

Syksyllä pääsi paremmin takaisin kiinni lähes normaaliin harjoittelurytmiin, säästyen Vuokatin ensilumenladun ruuhkilta Ylläksen ja mun ensimmäisen jäätikköleirin myötä. Siinä vaiheessa olo alkoi olla jo hieman luottavaisempi kun reeniä sai alle ja hiihto jopa tuntui kohtuulliselta.

Lumet tuli ja odotin kisakunnonkin tulevan jossain vaiheessa kisojen myötä niinkuin yleensäkkin. Ei vain kuulunut. Fiilis ja tulokset vain huononivat talven mittaan ja tämän vuoden puolella alkoikin ajatuksia siirtyä jo ensi kautta kohti. Siinä mielessä itseä ei hirveästi harmittanutkaan että peli puhallettiin poikki jo näin aikaisin ja kisat peruttiin. Vaikka tavallaan sain mitä halusinkin, on silti olo jotenkin tyhjä ja mitäänsanomaton. Kun on ainakin viimeset 7 vuotta mennyt samanlaisella rytmityksellä, niin siitä onkin yllättävän vaikea hypätä kyydistä. Outoa olla koko ajan väsynyt vaikka ei tee mitään mistä väsyisi. Lenkille on vaikea lähteä. Normaalisti melko impulsiivinen ja helposti innostuva luonteeni on muuttunut passiiviseksi ja värittömäksi.

Odotin kovasti että pääsen nollaamaan haastavan vuoden jossain niin lämpimässä rantalomakohteessa että aivotkin sulavat. Se osoittautui mahdottomaksi toteuttaa tänä keväänä ja vaihdoinkin suunnitelmat kohti kaunista ja rauhoittavaa Lappia, mutta alkaa vaikuttaa siltä että loppujen lopuksi kotiin on jäätävä.

Tällä hetkellä tuntuu haastavalta aloittaa uutta kautta tästä tilanteesta suoraan. En haluaisi haaskata aikaa Vuokatissa reenaamatta, kun kilpakumppanit ovat jo valovuoden edellä muutenkin, eikä makoilemalla vauhti kasva (paitsi kovan reenijakson päälle). Mulle uusi tilanne, jonkinlainen motivaation uupuminen hankaloittaa tulevaisuuden ja tavoitteiden kimppuun sillä innolla ja täydellä palolla käymistä..

Mutta tässä asioita pohdiskellessani tulin tulokseen, että täytyy vain luottaa siihen, että kun kevätaurinko vanhan kauden lumet sulattaa ja uusi kausi starttaa aina mun lempparihommilla eli voimajaksolla, niin löytyy taas vanha into harjoitteluun sillä PIKKU lisäboostilla että vihdoin pääsen tekemään tätä hommaa tosissaan tosissaan.

Ens kausi on mun ensimmäinen ammattilaiskausi! Ei lukiota, ei hierojakoulua, ei armeijaa. Sitä odotan innolla. Ei voi enää selitellä millään muulla ku omalla tekemisellä.
Oon ihan varma että tää pannukakku kohoaa vielä??

Kiitos kaikille ihmisille, jotka tsemppaa mua ja ymmärtää, ettei urheilu oo pelkkää menestystä, eritoten vielä kaikille mun ihanille tukijoille, jotka mahdollistaa mun urheiluhommat❤️

Kevät on ihanaa aikaa, ulkoilkaa vielä kun saatte!☀️

-Anita